jump to navigation

Into vs. SBT Peto 7-4 maaliskuu 11, 2007

Posted by sbtpeto in Ottelut, Sarjaottelut 2006-2007.
trackback

10.3.2007 Liikuntakeskus, Oulunsalo

Kausi huipentui hienolla tavalla, kun kaksi lohkon kärkijoukkuetta kohtasivat toisensa turnauksen viimeisessä pelissä. Ottelussa oli paljon pelissä, sillä tämä tulisi ratkaisemaan lohkon voittajan ja suoran nousijan. Ennen ottelua Peto oli tasoissa Innon kanssa, mutta johti lohkoa kaadettuaan Innon ensimmäisessä kohtaamisessa maalein 4-2. Pedoille riittäisi ottelusta yksi piste, jolla varmistettaisiin paikka ensikaudelle sarjatasoa ylemmäs.

Ottelun alkuun asteli kaksi ”hermostunutta” joukkuetta. Pelin tärkeys näkyi hieman molempien joukkueiden pelissä alussa. Peto tuli otteluun kovalla asenteella ja peli oli huomattavasti vapautuneenpaa kuin iltapäivän toisessa pelissä. Peto saikin hienoista hallintaa alkuun ja painoi hyökkäyksiä kohti Innon maalia. Ottelun avausmaali merkittiin Petojen nimiin. Peliä oli pelattu 3.07 ja maalintekijänä Samuli Korpela, syöton maaliin tarjoili Parviainen.

Avausmaali avasi Petojen peliä ja Innon maalivahti joutui tekemään hienoja torjuntoja pitääkseen joukkueen mukana pelissä. Petojen painostus tuotti tulosta ajassa 4.16, kun Parviainen latasi pallon vastustamattomasti ohi vastustajan maalivahdin. 2-0 maaliin syötön antoi Petokapteeni Tikkanen. Innon peli alkoi heräillä Petojen 2-0 maalin jälkeen ja Petovahti Yrjämä joutui töihin. Into onnistui kaventamaan ottelun, kun peliä oli pelattu kuusi minuuttia. Yrjämä ei voinut hienosti rakennetulle maalille mitään.
Kavennusmaalin jälkeen peli tapahtumat tasoittuivat ja molemmilla joukkueilla oli hyviä maalipaikkoja. Maalivahdit olivat kuitenkin hyvin hereillä, eikä erässä nähty enempää maaleja.

Toiseen erään lähdettiin Petojen 2-1 johtoasemasta. Erän alku oli tarkkaa ja tasaista vääntöä, eikä kumpikaan joukkue onnistunut maalinteossa. Vajaan viiden minuutin pelin jälkeen Innolle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Peto sai ylivoimansa hyvin pyörimään ja onnistui maalinteossa hetken pyörityksen jälkeen. Hieman onnekas ylivoimamaali merkittiin Yrttiahon nimiin ja syöttöpisteen maaliin sai Niiranen.

Into jatkoi painostusta ja onnistui kaventamaan pelin vajaata minuuttia myöhemmin. Pedoille oli tulossa tilanteesta rangaistus ja Into painoi päälle ilman maalivahtia. Petovahti Yrjämä ei voinut kovalle laukaukselle mitään ja peli oli 2-3. Peto onnistui kokoamaan maalin jälkeen rivinsä ja sai luotua tilanteita Innon päätyyn. Kun peliä oli pelattu 24.53 onnistui Peto maalinteossa. Maalintekijänä illan toisella osumallaan Parviainen ja syötön 4-2 johtomaaliin antoi Jokisaari. Erän lopulla Into pääsi yrittämään toista kertaa ylivoimapeliään. Hetken painostuksen jälkeen Innon pelaaja laukoi pallon maalin edestä maaliin ja kavensi pelin.

Ottelun seuraava maali syntyi ajassa 28.57 ja oli samalla illan erikoisin. Petovahti oli avaamassa Pedoille vastahyökkäystä, kun pallo pomppasi jostain omaan maaliin. Into onnistui onnekkaalla tavalla tasoittamaan ottelun ja sai maalista lisää virtaa. Enempää ei erässä kuitenkaan maaleja nähty ja erätauolle poistuttiin tasatilanteesta 4-4.

Kolmas ja ratkaiseva erä käynnistyi Innon hienoisessa hallinnassa. Myös Peto sai erän alkuun omat paikkansa, mutta joukkue ei saanut palloa maaliin hyvistäkään paikoista. Ajassa 37.31 Into meni ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Ja vain minuuttia myöhemmin hurmoksen päälle saanut joukkue iski uudelleen ja tilanne oli nyt 6-4 Innolle. Peto ei enää pystynyt vastaamaan Innon nopeisiin maaleihin. Lopussa Peto yritti maalia ilman maalivahtia, jolloin Into pääsi tekemään ottelun loppunumerot 7-4 tyhjään maaliin.

Ottelu oli tasainen ja hieno päätösottelu sarjalle. Joukkueella oli avaimet ottelussa voittoon asti. Koko Petolauma taisteli tänään hienosti, mutta se ei harmittavasti riittänyt. Pelissä oli paljon hyvää tappiosta huolimatta, mikä kasvattaa joukkuetta. Into osoitti olevansa kova joukkue ja jaksoi uskoa omaan peliinsä. Into nousi voitolla suoraan kolmoseen ja Petojen kohtaloksi tulee karsia kolmosen seitsemänneksi tullutta joukkuetta vastaan. Onnittelut vielä Innolle noususta koko Petojoukkueen puolesta!

Petojen Maalit:

1.Erä
0-1 Samuli Korpela (Petteri Parviainen)
0-2 Petteri Parviainen (Jari Tikkanen)

2.Erä
1-3 Timo Yrttiaho (Jarno Niiranen) YV
1-4 Petteri Parviainen (Tuomas Jokisaari)

3.Erä
Ei maaleja

Petojen Jäähyt: Ilkka Heikkinen 2 min, Timo Yrttiaho 2 min

Myllyojan Sanomien ottelun kolme tähteä:
Petteri Parviainen ***
Jarno Niiranen **
Samuli Korpela *

Ottelun kentälliset:

Hyökkääjät:

Jokisaari Parviainen Yrttiaho

Sa Korpela Norrkniivilä Kettunen

Junttila Si Korpela

Puolustajat:

Niiranen Heikkinen

Tikkanen Taipaleenmäki

Aloittava maalivahti:

Yrjämä

Advertisements

Kommentit»

No comments yet — be the first.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: