jump to navigation

Kääntyykö kelkka? tammikuu 12, 2012

Posted by sbtpeto in Uutiset.
trackback

Tulevana sunnuntaina Peto matkaa Tornioon, jossa se saa vastaansa sarjan kolmossijasta tiukasti taistelevat Spartakin ja Lämärit. Pedolle pisteet olisivat elintärkeitä, sillä kauden ollessa jo yli puolen välin, alkaa olla viimeiset hetket nousta pois karsijan paikalta.

Kello 13.00 alkavassa ottelussa vastaan asettuva Spartak on viime otteluissaan noussut taistelemaan kolmossijasta. Edellisessä turnauksessa Raahessa se voitti tärkeässä ottelussa Lämärit, mutta joutui toteamaan OLS:n selvästi paremmakseen. Spartakilla on myös teoriassa mahdollisuus nousta vielä jopa karsimaan II-divaripaikasta, mutta se vaatisi jo melkoista sensaatiota. Toisaalta taas tappiolla Petolle kajaanilaisten kevät voi vielä jatkua karsinnoilla alaspäin. Voitolla taas Spartak lienee kuivilla loppukauden osalta. Spartakin parhaana pistemiehenä kuluneella kaudella on pelannut Anssi Sirviö, joka on takonut noin kaksi pistettä per peli -tahtia. Petolaisten onkin syytä pitää Spartakin ykkösnyrkki kurissa, sillä se osoitti joukkueiden edellisessä kohtaamisessa voimansa tehden usean komean maalin Pedon verkkoon. Kempeleellä pelatussa ottelussa maaleja tehtiin vuorotahtiin ja lopulta Peto menetti viimeisillä minuuteilla johtonsa ja pisteet jaettiin maalein 5-5.

Päivän toisessa ottelussa kello 16.00 Peto kohtaa Lämärit, joka on kovan alkukauden jälkeen hiipunut sarjassa viidennelle sijalle. Samat sanat koskee Spartakin ohella myös vaalalaisia, sillä voitolla Peto-ottelusta joukkue lienee kuivilla karsintojen suhteen. Edellisessä turnauksessa Raahessa joukkue koki kirvelevän tappion samoista sijoista kamppailevalle Spartakille, sekä joutui tyytymään 6-6 tasapeliin SuPS:a vastaan. Lämäreiden pelin sydän ja paras pistemies on kuluvalla kaudella ollut Jouko Lämsä, jonka ohella myös ex-Peto Mustonen sekä Kovalainen antavat tulitukea maalinteko-rintamalla vaalalaisille. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa sarja-avauksessa pisteet jaettiin lopulta 2-2 -lukemin. Ottelu oli käytännössä Pedon hallussa, kun se sai pidettyä Lämärit pääosin tekopaikoilta pois ja johti ottelua viime minuuteilla ylivoimaa pelaten. Oman pään löysä pelaaminen kuitenkin kostautui ja Lämärit tasoittivat lopussa alivoimalla. Ottelu oli vähämaalinen ja tarkkaa pelaamista, joten myös tulevassa ottelussa saattaa maalimäärät pysyä kurissa.

Peto lähtee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan, kun sivussa on ainoastaan tälläkin hetkellä jossakin susirajalla poteroa itselleen kaivava, valtion leivissä oleva Marko sekä AP, joka on hakeutunut kuntoleirille eteläiselle pallonpuoliskolle. Näin Peto saa iskukykyisin ryhmän myös Tornioon, josta joukkue metsästää kauden kolmatta (!) voittoaan. Pedon vahvuutena on jokaisen kentän tehokkuus (tai tehottomuus), kun koko joukkue on onnistunut pisteiden osalta hyvin. Pistepörssin kärkenä häärii odotetusti Tiki, jonka perässä hiihtelevät samassa kentässä pelaavat Lennu ja Ela. Heikkoutena voidaan pitää puolustuspelaamista, sillä jokainen tasapeli on ollut ns. hävitty piste. Tasaisuutta vaaditaan jälleen hyökkäyspäässä, sillä edellä olevat joukkueet varmasti mielivät pisteille. Joukkue on varmasti motivoitunut näyttämään, että se pystyy haastamaan edelleen minkä tahansa joukkueen. Nämä ottelut antanevat loppukevään suunnan ja sen suunnan on oltava viime kevään tapaan nouseva.

Kommentit»

1. SBT Peto - syyskuu 4, 2012

[…] SBT Peto – Spartak     4-5 Lämärit – SBT Peto     3-6 […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: