jump to navigation

Ennenaikainen joulu? joulukuu 13, 2012

Posted by sbtpeto in Uutiset.
trackback

Kausi taittuu yli puolivälin, kun karavaani matkaa Tornioon tulevana lauantaina. Alavireisesti viime turnauksessa pelannut Peto saa vastaansa Suolan ja Torpedon.

Kauden ensimmäinen aikainen herätys koittaa lauantaina, kun petolaiset joutuvat matkaamaan pimeydessä kohti Torniota. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettuu SBT Suola, joka on kivunnut sarjataulukossa jo toiselle sijalle, ja taistelee tosissaan kolmosdivari-paikasta keväällä. Joukkueen hyvästä vireestä kertoo myös neljän ottelun voittoputki. Suolan peli on ollut koko kauden hyvin balanssissa, ja sillä onkin sarjan toiseksi paras maaliero. Suolan hyökkäysvoima on tasaisen kovaa, mutta Tervonen-Rantasuo -kaksikko on erityisen vaarallinen joka vaihdossa. Pedon onkin petrattava puolustamistaan, jotta Suolan pelinteko saadaan kuriin. Joukkueet kohtasivat viimeksi viime kaudella harjoitusottelun merkeissä, jossa Peto joutui toteamaan vastustajan paremmakseen. Tätä ennen joukkueet ovat kohdanneet virallisissa peleissä neljästi. Peräkkäisinä kausina 2005-2006 ja 2006-2007 joukkueiden voitot kääntyivät Pedolle 2-1 ja kertaalleen pisteet jaettiin. Ottelu alkaa kello 11.

Toisessa pelissä vastaan asettuu Torpedo, jonka kausi on ollut melko kaksijakoinen. Joukkue majailee sarjassa kuudentena ollen kaksi pistettä Pedon edellä. Torpedo pelaa paljon erittäin tasaisia otteluita, sillä joukkue on peräti viidesti kahdeksasta pelistä pelannut ns. yhden maalin pelejä. Vaikka joukkue on joka turnauksesta onnistunut raapimaan pisteitä, puuttuu joukkueen otteista tasaisuus. Hyvänä päivänä joukkue pelaa loistavasti, tästä osoituksena voitto SSRA II:sta sekä tasapeli KeLy II:sta, joka ei pahemmin pisteitä ole menettänyt. Vastaavasti Suolaa vastaan joukkue otti pahasti lukua, maalein 10-0. Torpedon ongelmana on heikko maalinteko, sillä joukkue tekee keskimäärin kolme maalia per peli. Pedon onkin onnistuttava aivan eri tavalla hyökkäystyöskentelyssä, mikäli pisteitä mielitään tästäkään ottelusta onkia. Joukkueet ovat pelanneet samalla sarjatasolla aiemmin kaudella 2009-2010, kun Torpedo nousi kolmoseen, sekä kaudella 2010-2011, jolloin he vuorostaan tippuivat nykyiselle sarjatasolleen. Keskenäisistä peleistä Pedolla on vielä voittotili avaamatta virallisissa peleissä. Ottelu alkaa kello 15.

Peto matkaa turnaukseen allaan kaksi tappiota kauden neljännessä turnauksessa. Peli ei ollut lähellekkään sillä tasolla, jolla pisteitä raavittaisiin. Erityisen huonoa oli maalinteko, sillä joukkue onnistui kahdessa pelissä ainoastaan kerran maalinteossa! Nyt tulosta on tultava eri tavalla, muutoin pisteet jäävät jälleen vastustajille. Kokoonpanoihin tulee pieniä muutoksia edelliseen turnaukseen nähden, sillä Samppa palaa yhden välivuoden päätteeksi takaisin pakistoon. Ainoastaan koko kansan julkkikseksi, ja tällä tahdilla eduskuntaan, nouseva Jari on varmuudella sivussa ylävartalovamman (Ei, vamma ei syntynyt videolla näkyneessä tilanteessa) vuoksi. Myös pienimuotoinen flunssa-aalto kiusaa joukkuetta, mutta ihmeparantumiset ovat todennäköisiä näissä tilanteissa. Nähtäväksi jää mikä on Pedon iskukyky, kun joulukin on jo nurkan takana. Voittoja olisi kairattava pian, muutoin keväästä tulee selviytymistaistelu!

Kommentit»

No comments yet — be the first.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: